On aamu ja olen taas tapani mukaan tullut ensimmäisenä paikalle. Tulen aina ajoissa töihin ja vieläpä vapaaehtoisesti, liukuma työajassa mahdollistaa sen. Istun työpöytäni ääreen ja laitan kuulokkeet päähän. Siitä alkaa orientoituminen työhön. Hymyillen vajoan ERPin syövereihin.


ERPin syövereissä minua odottaa savotta. Painan listan unlimited asentoon ja skrollaan alas. Lukematon määrä tilauksia, joista jokainen odottaa minua. Ne katsovat vastaan, kun tuijotan niitä. Mieleeni nousee talvinen aarnimetsä, jossa männyt huojuvat hiljaa. Että sellainen savotta, sanon hiljaa itselleni.

Käynnistän moottorisahan mielessäni ja ryhdyn työhön. Pölli kerrallaan klikkailen nappuloita. Hiiri välissä vingahtaa, kuin pokasaha soittajan käsissä. Lista lyhenee minuutti minuutilta ja pikkuhiljaa pöllipino kasvaa. Välillä vedän kitusiin sumpit ja jatkan taas.

Päivä kuluu savotan parissa. Välillä työkaveri keskeyttää ja kertoo miten, kohta on kylmä. Tuijotan häntä ja virnistän, ei metsuri kylmää hätkähdä. Hän on menossa teroittamaan ketjuaan ja päätän teroittaa myös omani. On siis lounaan aika. Lounasravintola tarjoaa hellän täytteen vatsalle, jonka jälkeen metsurijoukko kokoontuu taas yhteisen savotan äärelle.

Klikkailen tietäen, että pöllipino siirtyy vielä koneellisesti rekan lavalle ja kulkee siitä kohti määränpäätään. Me metsurit teemme tässä aarnimetsässä taikoja. Välillä saha menee jumiin, mutta ei aikaakaan, kun jo saha laulaa taas. Työkaverin hyvä läppä riitti öljyämään sen. Läppää tässä yhteisössä heitetään surutta.

Päivät kuluvat tässä aarnimetsässä, ERPin syövereissä. Mutta vaikka tähän aarnimetsään uudet männyt kasvavat päivittäin, on meillä metsureilla kuitenkin hyvä fiilis. Työn tekee mukavassa porukassa hymy huulillaan.


Alkaa olla jo iltapäivä. Sammutan moottorisahan ja huokaisen. Palaan mielessäni takaisin työpöydän ääreen. Heitän vitsin työkaverille, kun laitan takkia ylle. Hän naurahtaa ja toivottaa hyvää loppu päivää. Savotta on tältä päivältä ohi.


Backofficemetsuri

Riku Mäkirinne/Tietokeskus Yhtiöt

Tietoa kirjoittajasta

Kirjoittaja on innokas World of Tanks taistelija, tuore absolutisti ja suhteellisen karvainen otus Turusta.

  • Jaa: